Havukan kasvatusprosessi on hyvin samankaltainen kuin
nuorisokodeissa yleensä. Prosessin rungon ja puitteet määrittää
lastensuojelulaki. Kasvatusprosessi on kuvattu nuorisokodin vastaavan lääkärin kolme vuotta kestäneen LAKU-projektin
loppuraportissa. Prosessikaaviota voi tutkailla linkistä:
Päihdenuoren laitoskuntoutuspolku
Nuorisokoti Havukan toiminta perustuu systeemiseen ja perheterapeuttiseen ajatteluun. Systeemisen
ajattelun mukaan jokainen yksilö on riippuvainen menneisyydestään ja sinne
liittyvistä ihmissuhteista. Nämä vaikuttavat tämän hetken ja
tulevaisuuden toimintaan. Perheterapeuttisen ajattelun mukaan yksilön
auttaminen edellyttää koko perheen auttamista ja perhestruktuurien sekä
-roolien palauttamista joko omassa tai "perhekotiperheessä".
Työnohjaus ja koulutus
Havukan henkilökunnalle on järjestetty kasvatustyötä tukeva ryhmätyönohjaus.
Yksilöllinen työnohjaus järjestetään tarvittaessa. Johdolla on oma yritys- ja työnjohdollinen työnohjauksensa.
Yli puolella työntekijöistä on sosiaali- ja terveys- tai kasvatusalan yliopisto- tai korkea-asteen tutkinto. Muilla työntekijöillä on näiden alojen ammattitutkinto. Täydennyskoulutukseen varataan vuosittain noin 1,5 % palkkabudjetista.
Laadunvalvonta
Laadunarviointi perustuu suunnitelmalliseen toiminnan sisäiseen ja ulkoiseen arviointiin. Sisäinen arviointi tapahtuu henkilökunnan ja sijoitettujen nuorten arvioimana. Ulkoinen arviointi tapahtuu haastattelemalla nuorten vanhempia, sosiaalityöntekijöitä sekä muita yhteistyötahoja.
Arviointia tukemassa on sertifioitu PKY-Laatujärjestelmä. Laatujärjestelmään
voi tutustua järjestelmän ylläpitäjän sivuilla osoitteessa
www.pkylaatu.fi.