Vuolijoen nuorisokoti Havukka on yksityinen 14-paikkainen nuorisokoti 8-18-vuotiaille huostaan otetuille tai avohuollon tukitoimena sijoitetuille lapsille ja nuorille. Lisäksi järjestämme yli 18-vuotiaiden nuorten jälkihuoltoa.

Nuorisokodissa on kaksi osastoa, toinen 8-12-vuotiaille ja toinen 13-18-vuotiaille nuorille. Lisäksi käytettävissämme on Nuorisokodin läheisyydessä valvottuja itsenäistymisharjoitteluasuntoja sijoituksen loppuvaiheessa oleville nuorille.
Kasvatuksen ohella nuorisokotimme painottuu psykososiaaliseen ja ammatilliseen kuntoutukseen.

Nuorisokoti Havukka sijaitsee Oulujärven etelärannalla Vuolijoella, osana pientä maalaiskyläyhteisöä. Matkaa maakuntakeskukseen Kajaaniin on 40 km.
Sijaintimme kartalla.

Toimintaa ylläpitävänä yhtiönä on Kainuun Hoivataito Oy, sosiaalitoimen valvomaa ja ohjaamaa. Yhtiö ylläpitää Havukan lisäksi kehityisvammaisille tarkoitettua palveluyksikköä Reisjärven kylässä. Yksikön nimi on Palvelukeskus Rantaniemi.